KEIRAMON   TALLI


Aloitus

Ratsastuskoulu
* Tunnit
* Hinnasto
* Hepat ja ponit
* Opettajat
* Leirit 2010
* SRL


Ajankohtaista

Kasvatustoiminta

Galleria

Tapahtumat/kilpailut

Yksityistalli

Yhteystiedot

Vieraskirja

Terhin Talli

Taru Keinäsen kotisivut

KaKe Ry

Kuluttajaviraston Turvallisuusohje




RATSASTUSKOULUTOIMINTA


Keiramon talli on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu.

Opetuskäytössä on yhteensä 25 eri kokoista ja näköistä karvakorvaa aina pienistä shetlanninponeista Hevosen kokoisiin puoliverisiin. Kaikki hevoset ja ponit ovat koulutettuja ja tuntikäyttöön sopivia, lähes kaikki ovat myös kilpailleet vähintään seuratasolla. Ratsastuskoulun tunnit pidetään pääsääntöisesti talvisin isossa hiekkapohjaisessa maneesissa, kesäisin ulkokentällä. Katso tuntien aikataulut, opettajat ja hinnasto vasemmalla olevista linkeistä.

Hevoseen tutustuminen ja hoitotoimenpiteet ovat oleellinen osa ratsastusharrastusta. Meillä ratsastajat saavat itse laittaa hevosensa kuntoon tunnille, edellyttäen tietysti ettei hevonen ole jo valmiina edellisellä tunnilla. Apua on kuitenkin aina saatavilla. Tulethan siis paikalle hyvissä ajoin ennen tuntisi alkua! Hoitohevosta haluavan kannattaa jutella jonkun henkilökuntaan kuuluvan kanssa vapaista hoitopäivistä. Nuorimmille harrastajille on oma heppakerho.

Tallilta saa lainaksi kypärän ja raipan, jollei itse omista. Saappaat tai vastaavat kengät, joissa on hiukan korkoa, ovat ratsastajalle parhaat jalkineet. Lenkkareilla EI saa ratsastaa. Housujen tulee olla mukavat, ei liukasta materiaalia eikä paksuja saumoja. Sormikastyyppiset hanskat ovat myös tarpeelliset. Jos harrastus jatkuu pitempään, on tietysti hyvä hankkia omat varusteet jo hygieniasyistä. Reipas ja iloinen mieli on myös syytä ottaa mukaan!

Kaikilla tallilla säännöllisesti ratsastavilla tulee olla joko SRL:n jäsenkortti tai Green Card. Näin varmistetaan kaikkien SRL:n hyväksymissä ratsastuskouluissa ratsastavien vakuutusturva ratsastusharrastukseen liittyen. Kysy näistä lisää opettajaltasi!

Tuntien varaukset tehdään suoraan opettajille, joko tulemalla paikan päälle tai soittamalla. Tuntien peruutukset on tehtävä viimeistään edellisenä päivänä soittamalla tai tekstiviestillä tunteja pitävän opettajan numeroon (puhelut soittoaikoina). Peruuttamattomista tai myöhässä perutuista tunneista veloitamme 10 euroa. Emme vastaa tekstiviesteihin.

Tervetuloa harrastamaan!

 

www.keiramontalli.net